Minulla olisi sinulle paljon kirjoitettavaa...
ma 8.3.2021 klo 19.00
Livelähetys Kallion kirkosta kuoron Youtube-kanavalla.
Konsertin taltiointi on katsottavissa ilmaiseksi ke 10.3. Klo 24 asti.
Konsertin käsiohjelma-pdf 12 €, Holvista.
Voimassa olevien rajoitusten takia konserttiin ei voida ottaa yleisöä.
Helsingin kamarikuoro
Elisa Huovinen, johtaja
JULIA WOLFE: Guard my tongue
AMY BEACH: Help us, O God
LOTTA WENNÄKOSKI: Valossa
GALINA GRIGORJEVA: Alleluia
FANNY HENSEL: Sechs Gartenlieder op. 3
Monella olisi ollut paljon kirjoitettavaa, mutta olosuhteet eivät ole olleet suotuisia.
Konsertissa kuullaan naissäveltäjien kirjoittamaa musiikkia: sekä sävellyksiä 1800-luvulta että nykysäveltäjien teoksia. Fanny Hensel lienee eniten tunnettu Felix Mendelssohnin siskona vaikka hän oli itse varsin pätevä muusikko. Amy Beachin 1896 julkaistu Gaelic-sinfonia oli ensimmäinen yhdysvaltalaisen naissäveltäjältän julkaisema sinfonia, ja häntä onkin pidetty Yhdysvaltojen ensimmäisenä menestyneenä naissäveltäjänä. Lisäksi ohjelmassa on nykysäveltäjien musiikkia, säveltäjinä Ukrainassa Krimin niemimaalla syntynyt ja Virossa pitkään asunut, sittemmin helsinkiläistynyt Galina Grigorjeva, amerikkalainen Julia Wolfe sekä suomalainen Lotta Wennäkoski.